2. marraskuuta 2021

Salkku Q3/2021


Tarkastelen omaisuuteni euromääriä neljä kertaa vuodessa, jolloin pureudun tarkemmin eri omaisuusluokkien arvostukseen ja kehitykseen. Alla esitetyt luvut sisältävät vain henkilökohtaisen omaisuuteni.  

Suoraan asiaan: Kolme neljännestä vuodesta 2021 on takana, joten seuraavassa tarkempi katsaus omaisuuteeni. Syyskuun tapahtumat on käyty erikseen läpi täällä keskittyen siihen mitä pörssissä ja salkussa tapahtui höystettynä omilla ajatuksilla joihin voi palata myöhemmin. 


Velkaantumisaste identtinen, lainamäärä lisääntynyt

Kolmannen vuosineljänneksen päätteeksi omaisuuteni arvo oli 1.085.269,15 euroa. Kasvua Q2 lukuun on 23.662,18 euroa. Tässä summassa on huomioitu syyskuussa pois maksettu sijoitusasunnon putkiremontti, joka nosti asunnon arvoa remontin asuntokohtaisten kulujen jyvityksen myötä. 

Velan määrä kvartaalin lopussa oli 519.500 euroa, joka on 12.050 euroa enemmän kuin aiemmalla neljänneksellä johtuen tuosta putkiremonttia varten nostetusta 20.000 euron bullet-lainasta. Velkaantumisaste on siten identtinen Q2 tilanteeseen. 

Vuoden alusta omaisuuteni arvo on noussut 53.629,91 euroa ja velan määrä vähentynyt 5586,03 eurolla. Velkojen jälkeen netto-omaisuuteni arvo on vuoden kolmannen neljänneksen lopussa 565.769,15 euroa. Muutos edelliseen neljännekseen on 11.612,18 euroa ja vuoden alusta 59.215,94 euroa. 

Tämän vuoden tavoitteeni kasvattaa muita varallisuusluokkia asuntojen lisäksi ei ole pahemmin edennyt. Sijoitusasuntojen prosentuaalinen osuus omaisuudesta on kasvanut prosentilla verrattuna edelliseen neljännekseen (55%). Osakkeiden suhteellinen määrä on kasvanut 6%:iin (aiemmin 4%) käteisen määrän pudottua 2%:iin (4%).




Osakkeet
Suorien osakesijoitusten arvo kolmannen neljänneksen lopussa oli oli yhteensä 63.438 euroa (vrt Q2 49.621,90 ja Q1 37.574,19 euroa).  Osakkeet jakaantuvat tuttuun tapaan kolmeen eri salkkuun, kunkin arvo nyt (ja aiemmilla neljänneksillä) sekä arvonnousu vuoden alusta (YTD) laskien:
  • Pääsalkku 47.474 eur -1,05% (Q2 36.494,94 eur / Q1 29.468,95), YTD +19,48%
  • Osakesäästötili 5.534 eur +1,42% (Q2 5.136,68 / Q1 5.007,88), YTD +8,69%
  • Nordea 10.430 eur +9,35% (Q2 7.991,90 / Q1 3.097,36 eur), YTD +56,15% 

Neljänneksen aikana tein ostoja yhteensä 13.377,60 eurolla. Suunnitelman mukaan tarkoitus on jatkaa Suomi-painotteisen salkun tasapainottamista ulkomaisilla osakkeilla, joita edustivat Capgemini (FR), Coca Cola (US) sekä Investor A (SE). Ostoista uusia osakkeita olivat Coca Cola, Harvia sekä Marimekko.
  • Merkinnät: -
  • Myynnit: -
  • Ostot: Capgemini, Coca Cola, Fortum, Harvia, Investor A, Marimekko, Nordea

Rahastot
Ei muutoksia omistuksissa. 
  • eQ:n Pohjoismaat pienyhtiöt 6.569,02 euroa (Q2 6.803,24), YTD +22,3%
  • Seligsonin rahastot yhteensä 877,34 euroa  (Q2 835,34 euroa), YTD + 10,2%

Osingot
Osinkoja toisen neljänneksen aikana kertyi yhteensä 98,57 euroa, josta verojen jälkeen jäi yhteensä 83,57 euroa nettona. Kaikki osingot osuivat syyskuulle. Koko vuoden osinko kertymä on 1161,18 euroa (916,79 netto). 


Käteinen
Käteisvarat koostuvat korkotalletuksista ja puskurista tilillä. Vanhempainvapaan matalamman tulotason myötä puskuri on pääasiallinen lähde uudelle sijoituksiin laitettavalle rahalle, lainanlyhennyksiin ja muuhunkin elämiseen. Tämän myötä puskurin rahoja on syöty neljänneksen aikana 11.400 eurolla. 
  • Svea Korkotalletus 18.000 euroa (ei muutosta)
  • Puskuri 9.200 (-11.400 eur)

Vuokra-asunnot
Kaikki neljä kohdetta jatkoivat 100% vuorausasteella. Syyskuulle osui putkirempan myötä yksi normaalia suurempi vastike sekä 20.000 euron putkirempan kertasuoritus. Putkiremontin lopullinen hintalappu asunnolle tulee olemaan noin 50-60.000 euroa, josta maksan itse 20.000 euroa, loput rahoitetaan myymällä asoy:n rakennusoikeutta rakennusfirmalle. 

Kvartaalin bruttovuokratulo (vuokrat - vastikkeet) oli 5785,68 euroa (Q2 5465,68 eur). Nettovuokratulo (vuokra-vastike-verot-kulut) taas oli 5035,12 euroa, josta jäi lyhennysten jälkeen kassavirtaa 2735,12 euroa. Summa on huomattavasti suunnitelmaa suurempi, sillä lyhensin sijoituslainoja maksuohjelmaa selkeästi vähemmän. 
  • Vuokratulo 9066,00 euroa (vuokra)
  • Nettovuokratulo 5035,12 euroa (vuokra - vastike - korot ja muut kulut - laskennalliset verot) 
  • Kassavirta 2735,12 eur (nettovuokratulo - lainanlyhennykset) 

Kuluvan vuoden osalta bruttovuokratulo on 16.845,24 euroa, josta maksettujen ennakkoverojen jälkeen on jäänyt nettovuokratuloa 14.002,57 euroa. Ennakkoverojen määrä kuluvallev vuodelle on pieni, sillä laskin putkiremontin kuluvan vuoden vähenyksiin. Itseasiassa, toteutunut summa on sen verran iso että tämän maksun myötä vuokraustoiminnan tulos putoaa lähelle nollaa kuluvan vuoden osalta. Verottajalta varmistelin niin putkiremontin saa vähentää kerralla mikäli tuloa en riittävästi.

Ilman putkiremonttia kuluvan vuoden kassavirta (vuokratulo vähennysten ja lainanlyhennysten jälkeen) 5906,54 euroa.
 
Lainat
Lainat lyhenivät toisen kvartaalin aikana yhteensä 7950 euron edestä, vuoden alusta 25.586,03 eurolla. Uuden nostetun lainan myötä velan määrä itseasiassa nousi neljänneksen aikana 12.050 eurolla ja sen myötä velkaantumisaste pysyi lähes samassa kuin edellisellä neljänneksellä ollen 47,9% (vrt. Q2 47,8% ja Q1 49.2%). 

Tein hauskan huomion veloista selatessani aiempia raportteja - velkaantumisaste on ollut lähes sama vuoden 2020 alussa. Omaisuuden arvo on kuitenkin kasvanut tästä huomattavasti, yli 300.000 eurolla, eli velan määrä on kasvanut samassa suhteessa, lähes 160.000 euroa.

Velat muodostuvat nyt kuudesta eri lainasta: kolme sijoituslainaa sijoitusasuntoihin, joita lyhensin neljänneksen aikana 2300 eurolla. Lisäksi kaksi omaan asuntoon kohdistuvaa henkilökohtaista lainaa, joita lyhensin 4800 eurolla (edellinen neljännes 4363 eurolla). Kolmas on muu laina joka lyhenee maksusuunnitelman mukaan ilman joustoa.

Yhteenveto - säästämistahti hiipuu tulojen myötä, tavoitteisiin matkaa
Vuoden kolmannen neljänneksen päätteeksi netto-omaisuuteni laskennallinen arvo oli alussa mainittu 565.769,15 euroa. Vuoden alusta kasvua on kertynyt 59.215,94 euroa ja tässä valossa 80.000 euron tavoite on ollut melko kunnianhimoisesti asetettu. Tavoitteen saavuttaminen tarkoittaisi yli 6500 euron kuukausittaista omaisuuden kasvua vanhempainvapaan tuloilla. 

Tavoite lienee edelleen mahdollinen, mutta vaatisi asuntojen hintojen tarkistusta lähemmäksi markkina-arvoa. Sinällään, esimerkiksi meneillään oleva sijoitusyksiön remppa tulee nostamaan huoneiston arvoa, mutta tasearvojen kanssa kikkailu tuo hieman liikaa Ovaro-fiiliksiä omaan makuuni. Katsotaan vuoden lopussa tilannetta, sillä ennen sitä on luultavasti luvassa yksi lainaneuvottelu, joka vaatii asuntojen arviointia.  

Alla vielä tilanne syyskuun lopussa numeroina:

VARATVELAT
Asunto380 000,00  Sijoituslaina136 500,00
Sijoitusasunto (kaksio)220 000,00  Sijoituslaina 2172 800,00
Sijoitusasunto (yksiö)178 000,00  Sijoituslaina 320 000,00
Sijoitusasunto (yksiö)139 000,00  Asuntolaina 1114 400,00
Sijoitusosake (liiketila)70 000,00  Asuntolaina 272 600,00
Osakkeet63 438,00  Kulutuslaina (auto)3 200,00
Rahastot (eQ)6 569,02  
Rahastot (Seligson)877,34  
Puskuri9 200,00  
Svea-talletukset18 000,00  
Käteinen184,79  
YHTEENSÄ1 085 269,15 €YHTEENSÄ519 500,00 €

Aiemmat kvartaaliraportit löydät täältä ja kaikki kuukausikohtaiset raportit löydät täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukusuositus

Salkku Q2/2021

Heinäkuu on jo ehtoon puolella ja poikkeuksellisen lämpimät kelit ovat pitäneet huolen siitä että läppärin vetovoima on ollut minimaalinen. ...

Luetuimmat tekstit