Ajatuksia taloudellisesta riippumattomuudesta

Taloudellinen riippumattomuus tuntuu olevan tällä hetkellä tapetilla vähän joka paikassa, kuten myös iltapäivälehdissä. Lyhyen ajan sisään on julkaistu useampi juttu, joissa tarinan päähenkilö tavoittelee taloudellista riippumattomuuta. Kommentointia on ollut mielenkiintoista seurata, sillä 90% suomalaisista suhtautuu aiheeseen mielestäni järjettömän negatiivisesti; nauretaan, vähätellään tai lytätään. Sen sijaan että esimerkiksi miettisi asiaa omalta kohdaltaan; kuinka pitkään jaksan ja haluan olla työelämässä, miten kuinka suuren eläkkeen saan, riittääkö se toivomaani elintasoon, miten ikäluokkani eläkkeiden yleensä käy ja niin edelleen. 

Viimeaikaisten artikkeleiden innoittamana pohdin hieman asiaa omalta kantiltani.

Tulevaisuuden eläkepäivien viettoa?

Milloin ajatus taloudellisesta riippumattomuudesta syntyi ja miksi?

Omalta osaltani asia on mietityttänyt jo siitä saakka kun aloitin säännölliset päivätyöt. En tosin tuolloin osannut nimetä ajattelevani tai tavoittelevani taloudellista riippumattomuutta. Ollessani muistaakseni 25 vuoden kieppeillä totesin tekeväni nyt urakalla töitä, jotta voin siirtyä viinitiluksien herraksi (rouvaksi) täyttäessäni 40 vuotta. 

Tuolloin uutisoitiin eläkeiän nostamisesta ja toimistolla vitsailtiin että mahtuuhan sermien välissä sitten varmasti kulkemaan rollaattorilla. Vaikka vitsiä tuo oli niin muistan ajatelleeni etten halua viettää seuraavaa neljääkymmentä vuotta vain töitä tehden, vaan haluan myös ehtiä nauttimaan elämästä. Olin vast'ikään saanut ensimmäisen vakityön hyvällä palkalla ja joitakin vuosia aiemmin ostanut ensimmäisen asuntoni. Jatkuva kuukausipalkka  mahdollisti sen, että pääsin matkustelemaan ja tekemään paljon muuta, ilman, että tarvitsi miettiä niin paljon tulevia lainanlyhennyksiä.

Jostain syystä tästä hetkestä muotoutui se ajatus, jonka totesin ääneen vanhemmillenikin; en tule jatkamaan työelämässä ns. tappiin saakka, vaan ostan itselleni maapalstan vaikkapa Etelä-Saksasta, jossa kasvatan viiniä ja nautin asioista, jotka tuovat mielihyvää. 

No, nelikymppiset kolkuttelevat ovella ja vielä tämä haave ei ole lähellä. Tai sanotaan näin, se olisi itseasiassa toteutettavisssa jollakin tavalla, mutta sisältäisi jonkin verran riskejä elintason putoamisesta ja toimeentulosta. Lisäksi elämä on vienyt hieman eri suuntaan ja omat ajatukseni ovat muuttuneet niin ettei tuo haave ole enää ajankohtainen. Ainakaan tällä hetkellä.

Missä kohtaa päädyin tosissani haaveilemaan taloudellisesta riippumattomuudesta? 

Kirjoitin aiemmin elämäntilanteeni muuttuneen suuresti. Olen viime vuodet saanut työskennellä hommissa, joista aidosti pidän. Omasta työstä nauttiminen tuntuu olevan harvinaisempaa omassa lähipiirissä ja siksi koen olevani onnellisessa asemassa. Työssäni olen saanut toimia hyvin itsenäisesti ja määrittää omat tekemiseni itse, toki työnantajan puolelta annettujen tavoitteiden puitteissa. Taloudellinen riippumattomuus ei siten ole ollut minulle tila jota tavoitella.

Tämä kuitenkin muuttui viime vuoden puolella perheenlisäyksen myötä. Koin hyvin vaikeaksi jättäytyä pois töistä ennen lapsen syntymää - itseasiassa, hommat jatkuivat kotoa aina synnärille saakka. Vielä lapsen syntymän jälkeen hoitelin muutamia asioita kotoa, kunnes tajusin, että prioriteetit ovat muuttuneet ja en enää kaipaakaan toimistolle hommien pariin. Aloin vakavissani pohtia vaihtoehtoa jättäytyä työelämästä  pois. 

Omalta osaltani tavoitteena ei ehkä ole puhdas taloudellinen riippumattomuus, vaan pikemminkin sen asteinen taloudellinen turva, että tietäisin jollakin työpanoksella tienaavani sen määrän rahaa, joka mahdollistaa elintason ja elämänlaadun, jonka haluan. Koen jopa olevani valmis tinkimään elintasostani joissakin asioissa vaihtaakseni sen aikaan perheen kanssa. Tällaisia asioita ovat muun muassa autoilu, ulkomaan matkat sekä ravintolat. Asioita, joista en halua tinkiä ovat turvallisuus ja terveys, kuten turvallinen auto, laadukas ruoka ja asuminen miellyttävällä asuinalueella.

Työelämästä pois jättäytyminen ei välttämättä tarkoita, että tarvitsisin jatkossa käyttööni saman summan rahaa kuukausittaisiin menoihin. Esimerkiksi: asumme pääkaupunkiseudulla tilavassa asunnossa. Jos työn sijainti ei enää rajoittaisi asumista, voisimme helposti puolittaa asumiskulut säilyttäen saman mukavuustason muuttamalla asumaan muualle Suomeen. Tällöin taas autoilun kulut saattaisivat nousta, mutta päivittäisen työmatkan jäädessä pois vaikutus olisi tuskin suuri kumpaankaan suuntaan. 

Jaksaisinko itse viettää pidemmän aikaa palmuja tuijotellen?

Kuinka tosissani tavoittelen taloudellista riippumattomuutta?

Olen nyt kypsytellyt ja viilannut ajatuksiani taloudellisen riippumattomuuden suhteen vuoden alusta perheenlisäyksen myötä. Olen jopa tehnyt laskelmat, mitä taloudellinen riippumattomuus vaatisi ja kuinka lähtisin sitä tavoittelemaan. Jos aiemmin syyni tämän tavoitteluun ovat olleet itsekkäitä ja hedonistisia, on kelkka kuitenkin kääntynyt tämän suhteen täysin. 

Lapsen saaminen on muuttanut ajatusmaailmaani paljon. Sen sijaan, että haluaisin matkustaa ja nauttia elämästä, haluan tarjota lapselleni hyvän ja turvallisen lapsuuden sekä ennenkaikkea olla läsnä hänen elämässään. Muistan omasta lapsuudestani kuinka isäni oli hyvin vähän kotona. Halusin valvoa ja odottaa, että hän tulee töistä kotiin sanoakseni hänelle hyvää yötä. 

Jotta voisin olla läsnä lapseni elämässä niin paljon kuin haluan tarkoittaisi se sitä, että kaasua pitäisi höllätä työelämän osalta, paljon. Tästä päästään kuitenkin siihen paradoksiin, jonka suunnitelmissani kohtaan. Jos painan nyt hommia hullun lailla saavuttaakseni taloudellisen riippumattomuuden tulee se tapahtumaan noin kymmen vuoden tähtäimellä. Tämä on kuitenkin juuri se aika, jolloin lapseni kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia: kävelemään ja puhumaan opettelu, kaikki elämän ihmeellisyydet,, sekä aikanaan tarhan ja koulun aloittaminen. Juuri nämä asiat ovat niitä, joista en halua jäädä paitsi istuessani toimistossa Excelin ääressä tai asiakkaalla neuvotteluissa!

Niinpä olen jumissa ajatuksieni kanssa! Haluaisin ja osaisin tehdä töitä taloudellisen riippumattomuuteni eteen. Teenkin sitä tälläkin hetkellä, en kuitenkaan siinä mittakaavassa, jota töistä pois jättäytyminen vaatisi. En nimittäin tiedä, onko tämä se, mitä tässä elämäntilanteessa haluan tavoitella. Vai pitäisikö ennemmin jättäytyä tässä vaiheessa pois työelämästä ja miettiä myöhemmin omaa tulevaisuuttaan kun lapsi on isompi.

Tämän hetken suunnitelma on palata kesän jälkeen töihin. Meillä on hoitojärjestelyt lapselle seuraavaksi vuodeksi sovittuna. Tänä aikana ehdin vielä tuumailla suunnitelmiani "kotiäidiksi" heittäytymisestä. Toistaiseksi suunnitelma on kuitenkin jatkaa nykyduuneissa ja säästää ja sijoittaa sen mukaan, että taloudellinen riippumattomuus tai ennemmin vapaus tulisi tapahtumaan kymmenen vuoden kuluttua. Jos tämä kuitenkin uhkaa liikaa aikaa perheen kanssa niin nämä suunnitelmat ovat ensimmäinen asia, josta tingin. Silloin voin esim. vaihtaa vähemmän kuormittavaan matalapalkkaisempaan työhön tai jopa jäädä kotiin joksikin aikaa.

Taloudellinen riippumattomuus on ollut itselle tila, jota tavoitella jo nuoresta iästä saakka. Nyt perheen myötä olen kuitenkin havahtunut siihen, että elämästä voi ja pitää nauttia myös matkan varrella. En halua olla se äiti, jota lapseni odottaa töistä kotiin sanoakseen hyvää yötä.