2. kesäkuuta 2021

Toukokuun tapahtumat - ensimmäinen Ruotsalainen osake salkkuun

Kevät eteni toukokuussa vauhdilla ja taittui kesäksi kuin huomaamatta. Kuluneen kuun aikana saatiin nauttia helteistä ja seurata myös muita lähestyvän kesän merkkejä: äitienpäivä ja valkovuokot, kirsikkapuiden kukinta, veroilmoituksen täyttäminen sekä pörssin alamäki. Kesä näyttää pitääkö sanonta 'sell in May and go away' paikkansa, mutta ainakin omassa salkussani olisi kannattanut tehdä keventelyä jo kuun alussa. 

Toukokuussa pelko inflaatiosta säikytteli pörssejä toden teolla. Jenkkien odotukset inflaatiosta pomppasivat kasvuun ja Suomessakin kuluttajahinnat olivat nousussa useamman vuoden tasaisen taaperruksen jälkeen. Inflaatio-odotusten kasvun myötä liikettä riitti molempiin suuntiin ja ainakin omassa salkussa vuorottelivat suuret päivänousut ja -laskut. Samaan aikaan IPO-huuma jatkui Helsingin pörssissä kun yhtiöt kuten Spinnova, Merus Power ja Netum ilmoittavat aikeistaan listautua pörssiin. Netumin anti toteutui jo toukokuun aikana ja tämäkin ylimerkattiin monin verroin. Itse en tähän osallistunut koska IT-firmojen listautumiset tuovat mieleen teknokuplan listautumiskarkelot joissa itse maksoin aikanaan omat oppirahat.

Toukokuussa salkkuni arvopaperit jaksoivat edelleen korkeammalle kuin huhtikuun lopussa, mutta nousu lopahti kuun loppua kohden. Kaikki salkut laskettuna yhteen tuottivat +1,54% toukokuussa, mutta osingot eliminoiden vain +0,23%. Nordnetin pääsalkku pärjäsi indeksille ihan mukiin menevästi päättäen toukokuun lopussa +2,76% versus OMXHPI +1,48% (YTD +15,83% vs +11,26%). Maaliskuussa avatun OST:n osalta toukokuu päättyi lopulta huhtikuuta alemmas tuoton ollessa -2,64% (YTD +5,36%). 

Myös Nordean salkku päätyi alempaan arvoon toukokuussa (-3,15%). Tähän oli yksistään syynä Amazonin lasku, jonka yritän pitää mielessä kun seuraavan kerran FOMO:ttaa. Nämä korkealle arvostetut teknot eivät edelleenkään ole itseäni varten, ajoitus ei vain onnistu. Rahastojen osalta eQ päätti pienelle plussalle (+0,14%) kuten myös Seligson (+2,01%). 

Kauppojen osalta toukokuu oli hiljainen. Tein yhden ainoan kaupan ostaessani Ruotsalaisen Investor Ab:n A-sarjan osakkeita. Olin katsellut osaketta jo pidempään odottaen halvempaa ostopaikkaa. Toukokuussa totesin ostopaikan olevan nyt yhtiökokouksen päättäessä 4:1 splitistä. Jälkikäteen harmittaa ettei tullut irroitettua enemmän varoja osakkeeseen, kyseinen osto on toukokuussa tuottanut +7,46%. Jälkikäteen on helppo olla viisas. 

Toukokuu 2021
Varat
Lisätty pääoma sijoituksiin2500,00 euroa
Lisätty pääoma talletuksiin1000,00 euroa
Osingot, netto455,94 euroa
Sijoitusten arvonnousu139,49 euroa
Muutos 4095,43 euroa
Velat
Asuntolaina-1426,00 euroa
Sijoituslainat-1200,00 euroa
Muu luotto-450,00 euroa
Muutos - 3076,00 euroa
Nettovarallisuus muutos7 171,43 euroa
Velkaantumisaste48,1%


Vuokratuloa tuli toukokuussa yhteensä 1632,41 euroa. Ennakkoverot maksan parillisina kuukausina, joten näitä ei kohdistunut toukokuulle. Uusimmassa yksiössä vaihtui vuokralainen ja onnekseni uusi löytyi ilman tyhjiä kuukausia. Vuokrasopimus allekirjoitettiin tänään ja edellisen asukkaan kanssa on sovittu muutot jo kesäkuun puolelle.

Mikäli tahti jatkuu vuokratulojen osalta samanlaisena loppuvuoden, on ennakkoverot laskettu alakanttiin. Katson tilanteen kuitenkin vasta kesän jälkeen uudelleen sillä odotan edelleen päätöstä putkiremonttikohteen lainan jyvityksestä. Alunperin jyvitykset piti saada vähennettäväksi jo kuluvalle vuodelle mutta isännöitsijää haastateltuani näyttää että lisärakentamisen aloitus lykkääntyy ja näin tarvittavia tietoja saatavista tuloista ei ole eikä jyvitystä voida tehdä. Tämä tarkoittaa toivon mukaan sitä, että lainanlyhennykset aloitetaan ja tuloutetaan jottei loppuvuoden verotaakka kasva liikaa. 

Lainanlyhennysten jälkeen kassavirta vuokra-asunnoista oli 432 euroa, näin ollen omaa rahaa velkojen lyhennyksiin siirtyi 1443,59 euroa. Sijoituslainat lyhenivät 1200 eurolla ja omat lainat (asunto- ja muu luotto) 1876 eurolla. 

Toukokuussa osinkoja maksoi viisi yritystä (Sampo, Fortum, MetsoOutotec, Investor sekä AKER) yhteesä 589,76 euroa. Osa meni OST:lle, suurin osa AO-tileille, jolloin verojen jälkeen käteen jäi 455,94 euroa. Toukokuun loppuun mennessä osinkoja on kertynyt 993,68 euroa (netto 780,93 eur) joka on jo hyvin lähellä koko vuoden tuhannen euron tavoitetta. Loppuvuodelle on vielä luvassa osinkoja, joten ajattelin ottaa uudeksi tavoitteeksi 1300 euron osingot. Eli 100 euroa kuussa plus hieman extraa haasteeksi!

Yllä luetelluilla tapahtumilla nettovarallisuuteni kasvoi toukokuussa yhteensä 7 171,43 eurolla, eli kasvua oli noin 3300 euroa vähemmän kuin huhtikuussa. Valitettavasti vauhti tulee hiipumaan entisestään, äitiyspäivärahasta ei paljon säästetä. Rahaa on kuitenkin kerätty tätä varten puskuriin ja kesän jälkeen haetaan mahdollisesti vielä ostopaikkoja ellei tule pakottavaa tarvetta koskea puskuriin elämistä varten. Velkaantumisaste jatkaa tasaista laskuuan ollen nyt 48,1%, pudotusta 0,5%-yksikköä kuukauden takaiseen.


Tarkempi erittely varallisuudestani euromäärineen löytyy täältä ja kaikki aiemmat kuukausiraportit löydät täältä.


Photos from Unsplash, Unsplash, Unsplash, my own

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukusuositus

Salkku Q2/2021

Heinäkuu on jo ehtoon puolella ja poikkeuksellisen lämpimät kelit ovat pitäneet huolen siitä että läppärin vetovoima on ollut minimaalinen. ...

Luetuimmat tekstit