Helmikuussa tuli äkkistoppi töistä sairastumisen vuoksi. Ei mitään flunssaköhää pahempaa, mutta huomasin että viime vuoden kiivas tahti oli vaatinut veronsa ja vihdoin vauhdin pysähtyessä pienestä pöpöstä eskaloitui pidempi sairaslomajakso. Jälleen yksi oppi itselle siitä että pitää opetella hidastamaan ajoissa!
Tämä kaikki tarkoitti sitä että se aivoenergia mitä normaalisti upottaisi töihin oli lähes pakonomaisesti valjastettava johonkin muuhun hyödylliseen. Jälleen kerran, se pysähtyminen on vaikeaa.
Helmikuussa katselin asuntomarkkinoita sillä silmällä, mutta kaikkialla mihin katseeni käänsin olin joko myöhässä tai en ollut valmis iskemään tiskiin euroja sillä järjettömällä tasolla mitä muut. Jätin tarjoukset neljästä kohteesta, mielestäni vieläpä korkeaan hintaan, mutta kaikissa tapauksissa tulin hopeasijalle. Helsingin asuntomarkkina näyttää mielestäni tällä kuplaiselta varsinkin vuokrakäyttöön sopivien yksiöiden ja pienten kaksioiden osalta, joten olen mielummin hetken sivustaseuraajana kuin lähden riskeeraamaan tavoitetuottotasoni. Tätä uskoa vahvistaa se, että huomasin eilen yhden näistä kohteista olevan oikotiellä tarjolla vuokralle mielestäni alueen käypää hintatasoa korkeammalla hinnalla. Mielenkiintoista seurata poistuuko julkaisu kuinka pian.
Helmikuussa tein myös ensimmäistä kertaa sijoitussuunnitelman loppuvuodelle, jossa yksi mainitsemisen arvoinen teema on säännöllisempi rahan laittaminen arvopapereihin tasapainottamaan asuntojen suurta määrää ja sitä kautta riskiä. Niinpä asuntojen sijaan laitoin helmikuussa (itselleni) isomman potin rahaa pörssiin ja ostin lisää Cityconia ja Nordeaa salkkuun. Helmikuussa pörssin nousu hurjaa lukuunottamatta muutamia viimeisiä päiviä.
Lisäksi osallistuin Kreaten antiin, josta yksityispuolella jokaiselle osallistujalle jaettiin merkintämäärästä riippumatta 35 osaketta. Kreaten osakkeet möin pois pari päivää listautumisen jälkeen, sillä en nähnyt saamaani määrää mielekkäänä, toisaalta taas en halunnut lähteä ostamaan pörssistä lisääkään, sillä en koe että osaamiseni Kreaten liiketoiminnasta olevan sillä tasolla että osaisin käytettävissä olevan tiedon valossa arvioida yrityksen tulevaisuuden näkymiä samalla tavalla kuin muita mahdollisia kohteita.
Lainapuolella lyhensin henkilökohtaisia asuntolainoja hieman maksuohjelmaa suuremman summan valmistautuessani keväänn äitiyslomaan. Tajusin vasta nyt että pankkini tarjoama lyhennysjousto toimii myös siihen suuntaan että yli ohjelman maksaminen kerryttää joutoa lisää. Eli maksan nyt vielä palkkatuloja nauttiessani lisää rahaa sisään voidakseni tarvittaessa pienentää maksuja äitiyspäivärahalla ollessani.
Helmikuu 2021 | |
Varat | |
Sijoituksiin lisätty saldo | 2010,00 euroa |
Osingot, netto | 6,05 euroa |
Arvonnousu | 1688,92 euroa |
Muutos | 3704,97 euroa |
Velat | |
Asuntolaina | -1800,00 euroa |
Sijoituslainat | -1102,14 euroa |
Muu luotto | -450,00 euroa |
Muutos | - 3352,14 euroa |
Nettovarallisuus muutos | 7057,11 euroa |
Velkaantumisaste | 49,9% |
Sijoitusasunnot jatkoivat kaikki vuokran tasaista jauhamista. Helmikuussa maksoin myös ensimmäistä kertaa ennakkoveroja verottajalle, joka katsoi vuokratulon olevan niin säännöllistä ja ennustettavaa että osaa mitoittaa tulevan vuoden verokertymän jo ennakkoon oikein. Tämä tosin tullee muuttumaan yhden kohteen putkirempan maksujen jyvittymisen myötä, mutta ajattelin maksella veroja sisään näin ennakkoon ja siten lunastaa itselleni taas enemmän joustavuutta kun tulotaso putoaa äitiysloman myötä. Koska osa kohteista on velattomia vuokrat lyhentävät sijoituslainoja omalla painollaan. Kulujen verojen ja lyhennysten jälkeen tuosta jää muutamia kymppejä rahaa joka kuukausi käteen.
Päätin jo viime vuonna että en enää kirjoita lukuja auki omaisuusluokittain kuukausitasolla, mutta nyt aikaa ollessa reilummin ajattelin jatkossa tiivistää tapahtuneet asiat ja ajatukset tällaiseen päiväkirjatyyliseen tajunnanvirtaan. Helmikuun tulos oli joka tapuksessa itselleni huima, nettovarallisuus kasvoi 7000 eurolla ja mikäli tahti jatkuu samana on tämän vuoden tavoite, 80 000 euron kasvu realistinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti